torstai 6. elokuuta 2015

Värittäminen rentouttaa

Aikuisten värityskirjat ovat olleet kovassa nosteessa ja innoissani kävin ostamassa itsellenikin värityskirjan. Lasten kanssa ollaan yhdessä paljon väriteltykin prinsessoja ja autoja. Yksinkertainen ja hyödyllinen aktiviteetti. Kivaa tekemistä yhdessä tai yksin, samalla voi laskea vähän kierroksia.

Olen tutustunut mindfullness harjoituksiin ja minusta on mielenkiintoista että on se yhdistetty nyt myös värittämiseen. Minun hankkimassa värityskirjassa mindfullness, eli ns. tietoisuustaito on otettukin hyvin vahvasti esille esipuheessa.


Olen koittanut iltaisin ottaa vähän omaa aikaa. Asettunut ruokapöydän ääreen, kirjan ja värikynien kanssa. Hetken aikaa väritellyt, nollanut samalla ajatukset. Sen jälkeen on ollut hyvä mennä levollisin mielin nukkumaan. Kolmen pienen lapsen kanssa ei ole hirveästi aikaa omille harrastuksille. Tämä toimikoon nyt hyvänä harrastuksena, sillä ei katso aikaa eikä paikkaa. 

Lasten kanssa ollaan myöskin otettu kaikki omat väritykirjat ja pidetty oikein väritys istuntoja :) Suosittelen. Varoituksen sana, koukuttaa.

- Lisbeth

2 kommenttia: