Tänä kesänä ollaan tehty pikku reissuja sinne tänne, aina kun tilaisuus on tullut. Reilu viikko sitten käytiin Ranuan eläinpuistossa, josta ajettiin Rovaniemelle yhdeksi yöksi. Kotiin lähtiessä käytiin vielä Joulupukin puheilla.
Sää oli hyvin epävakaa kun lähdimme matkaan. Ranualle saapuessamme, aurinko alkoi paistamaan kuin tilauksesta. Jonne Jääkarhu toivotti meidät tervetulleiksi eläinpuistoon. Koko jengistä otettiin yhteiskuva, jonka sai halutessaan lunastaa lähtiessään. Ranuan kesäreitti on noin 2,5km pitkä. Reitti on helppo kulkuinen. Meillä oli omat matkarattaat mukana Tsirpalle. Paikan päältä oli mahdollista myös vuokrata matkarattaita. Iso tyttö ja Ukkeli käveli reippaasti koko reitin. Näimme paljon mielenkiintoisia eläimiä. Lapset olivat innoissaan näkemästä ja kyselivät paljon. Reitin varrella oli mm. laavu jossa pystyi syömään omia eväitä tai halutessaan paistamaan makkarat. Kaksi kahvilaa/kioskia oli myös sijoitettu matkalle. Pysähdytiin yhdelle kioskeista jäätelölle ja kahville. Utelias orava pyöri koko ajan meidän ympärillä. Taisi kurrella olla myös herkut mielessä :)
Reitin kierettyä menimme kotieläinpuiston puolelle. Iso tyttö kävi ratsastamassa ja Ukkeli kokeili pientä sähköistä kaivinkonetta. Molemmat olivat innoisaan kokemastaan. Vielä riitti energiaa leikkiä leikkipuistossa, joka oli rakennettu metsän ympärille. Leikkipuistossa oli monenlaista vempainta ja rakennelmaa. Leikkipuisto oli todella laaja. Oli työ saada lapset sieltä lähtemään. Lähtiessä kävimme vielä samassa pihapiirissa sijaitsevassa Fazer Shopissa ostamassa lakritsia. Neljä tuntia puistossa meni kuin siivillä.
Lapset nukkui koko matkan Rovaniemelle. Perille päästyämme kävimme pitsalla. Olin varannut hotelliyön pari päivää aikaisemmin, löydettyäni netistä todella hyvän tarjouksen! Minisviitti jokinäkymällä, koko perhe 53€ sis. aamupala. Huoneesta näki että aika oli hieman sitä kuluttanut, mutta viis siitä, sillä lapset oli otettu todella hienosti huomioon. Näkymä ikkunasta teki myös vaikutuksen.
![]() |
Näkymä huoneesta aamulla klo 7:00 |
Talven tullen aikakausilehdistä saa lukea aina "Talvi yllätti!". Nyt voin sanoa että kesä yllätti meidät :D Olin katsonut että meidän reissulla sataisi vettä.. Rovaniemellä oli päivän sarastettua aurinkoa ja lämpöä noin +22 astetta! En ollut varannut juurikaan kesäkamppeita mukaan..
Aamupalan jälkeen köllittiin hetki hotellihuoneessa, pakattiin auto ja kävimme kävelyllä Kemijoen rannalla. Hetken aikaa saatiin nauttia kesäsäästä.
Rovaniemen keskustasta ajoimme Joulupukin pajakylään.
Ensimmäisenä menimme Joulupukin pääpostiin. Siellä olikin pukille paljon kirjeitä lapsilta ympäri maailmaa. Perheen pienimmät voivat myös lahjoittaa sinne oman tuttinsa tonttu- ja porovauvoille ;)
Ylitimme napapiirin Joulupukin luo mennessä. Jonoa oli hieman. Lapsia ei kuulemma jännittänyt yhtään. Reippaasti kättelivät pukkia ja istuivat viereen. Kyselivät milloin pukilla on kesäloma. Pukki sanoi ettei hänellä ole lomaa, koska pitää niin paljon työstään. Pukin luona oli myös valokuvaus.
Hauskin keskustelu meni seuraavanlaisesti..
Joulupukki: Ootko ollut kiltti poika?
Ukkeli: Oon ollu kiltti poika!
Iso tyttö: No, eilen se oli kyllä tuhma. Minä oon ollu kiltti.
Kovin kauaa ei ehditty pukkia jututtamaan, kun seuraavien piti päästä pukkia katsomaan. Hetki oli kuitenkin ikimuistoinen lapsille. Kävimme vielä kahvilla, josta lähdimme kotia kohti. Paluu matkalla vettä tuli taas tuttuun tapaan.
- Lisbeth
Eläinpuisto ja joulupukin luona käyminen ovat kyllä semmoisia kokemuksia lapsille, että niistä puhutaan vielä vuoden päästäkin :D
VastaaPoistaKyllä varmasti! Me vanhemmatkin otetaan asia varmasti ajoittain esille "lupasit pukille olla kiltisti " ;D
Poista