tiistai 30. kesäkuuta 2015

Kirppislöydöt

Viikonloppuna käytiin siis kaverini ja Tsirpan kanssa yhdellä kirpparilla Oulussa. Kirppis on meidän ns. vakiokirppis. Pidän keskikokoisista kirppareista, jotka jaksaa kiertää kokonaan, hyvä ilma ja valaistus. Avaruus on myös plussaa. 

Kirpparille tultaessa sanoin ystävälleni etten osta yhtään lelua. Melkein heti tuli pöytä jossa oli puisia leluja. Minä niin tykkään puisista leluista! Niissä on jotain nostalgista, eikä haitaa vaikka aika niitä kuluttaakin. Olen päättänyt että säilytän meidän puiset lelut, ja annan ne aikanaan lapsenlapsille.

Ison tytön tiedonnälkään löytyi "Olipa kerran ihminen"- kirja. Tätä sitä katsottiin itsekin lapsena telkkarista :) "Nukahda jo Vesta-Linnea" kirjassa oli hyvä tarina sekä kuvitus. Kirjassa esiintyvässä perheessä on myöskin äiti, isi, kaksi tyttöä ja poika, kuten meillä.

Kirjat 1,50€/ kpl, puinen palapeli 2 €, Brion vedettävä pupu 3€

Isolle tytölle löysin Mayoralin caprihousut. Materiaali on ohutta denimiä, joka hieman hohtaa.
Ukkelille t-paidan ja itselleni tunikan. Tsirpalle en yllättäen löytänyt mitään. Hakusessa oli 80 cm ja 86 cm jemmaan, mutta taitaa olla se haastavin koko löytää hyväkuntoisena kirpparilta..

Vero Modan tunika 2 €, T-paita 0,50 €, Mayoral caprit 3,90 €

Kävin viime viikolla tyhjentämässä oman kirppispöytäni. Tavaraa oli mennyt hyvin laidasta laitaan. Kirjat, dvd:t, sisutus, vaatteet niin omat kuin lasten, asusteet jne. Hieman epäilin aluksi käykö kauppa, mutta ilmeisesti sadepäivät johdatteli ihmiset kirpparille. Kirppistuotot menevät perheen matkakassaan.

- Lisbeth

Viikonloppu Oulussa

Päästiin koko perhe käymään viikonloppuna Oulussa. Pieni irtiotto arkeen tuli tarpeeseen.
Mieheni on tehnyt pitkää päivää töissä jo useamman viikon, ja itse olen ollut paljon lasten kanssa keskenään.

Pääsimme perjantaina illalla matkaan. Lapset nukahtivat takapenkille. Napostelimme mieheni kanssa irtokarkkeja ja juttelimme. Kahdenkeskistä aikaa, sitten.. muista edes milloin viimeksi. Radiosta kuuntelimme parasta ennen-ohjelmaa. Oi niitä aikoja! :D Itse fanitin mm. Scooteria.
Ystäväperhe oli meitä Oulussa vastassa, joiden luona majoitumme viikonloppun ajan.

Lauantai oli yhtä juhlaa. Kävimme kaksilla syntymäpäivillä. Oli oikein mukavat juhlat. Syötiin hyvin, vaihdettiin kuulumisia ja lapsilla oli pajon leikkikavereita. Seuraavan kerran kun itse järjestän meillä juhlia, voisin myös harkita täytettyjä croisantteja, Italialaisia jauhelihamuffinsseja sekä suklaa-appelsiinitäytettä kakkuun.


Iltapäivällä lähdetiin käymään leikkipuistossa. Vettä alkoi yhtäkkiä satamaan kuin saavista kaatamalla. Juostiin lasten kanssa leikkikentälle liukumäen alle sateelta suojaan. Heistä se taisi olla aika jännää :) Lauantaina ehdin vielä pikaisesti moikata erästä kaveria.


 Sunnuntaina kävimme ystäväni ja tsirpan kanssa Limingantullissa kirppiksellä ja Kempeleen Zeppeliinissä ostoksilla. Iltapäivällä pakkasimme auton ja suuntasimme vielä yhden tuttavaperheen luokse päivälliselle. Ennen kuin maltoimme lähteä kotimatkalle, kävimme Nallikarissa kävelyllä ja tuoksuttelemassa meri-ilmaa. Olen viettänyt lapsuuteni meren äärellä, ja aina kun on mahdollisuus pitää päästä käymään merenrannalla. Siellä olisimme viihtyneet pitempäänkin.
Kotimatkalla lapset nukkuivat taas autossa.


Tänään on palattu takaisin arkeen. Päivä on ollut pitkä ja äksöniä on riittänyt. Fiilis on ollut kuitenkin hyvä koko päivän, eikä edes väsymys ole sitä horjuttanut. Lapsetkin ovat olleet tänään yllättävän rauhallisia. Viikonloppu oli voimaannuttava.  

Kiitokset ystäville sinne kilometrien päähän.

- Lisbeth

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Mielikuvitusleikki, lottovoitto

Haaveileminen on kuulemma hyvästä, ja mielikuvitusleikit kehittävät monin tavoin.. On siis ok, jos hetken aikaa tässä istun ja kuvittelen jos voittaisin lotossa... Aika on varmasti kaikilla nykyajan ihmisillä kortilla. Sitä ei voi konkreettisesti ostaa, mutta minulla on ajatus miten saisin sitä pelattua itselleni lisää, jos olisin voittanut lotosta. Palkkaamalla henkilökuntaa meidän huusholliin.

1. Sihteeri

Meidän sihteerin tehtäviin kuuluisi mm:
- Vauvakirjojen täyttäminen
- noin 700 kuvan järjestäminen valokuva-albumeihin
- Valokuvien läpikäyminen koneelta viimeiseltä kahdelta vuodelta ja niiden teettäminen
- Laskujen maksu
- Asiakirjojen arkistointi
- Lomakkeiden täyttöä (päiväkotihakemukset, muutosilmoitukset jne.)
- Harrastuksiin ilmoittamiset + muihin tapahtumiin, synttäreille jne.
- Kirjakerhopakettien peruuttaminen
- Postissa ramppaaminen
- Neuvola-aikojen varaus!
- Kalenterin ylläpito 

Onhan tuossa jo näin alkuun..

2. Kodinhoitaja/ Siivooja
Muahahaa, ei tarvi varmaan erikseen listata :D
Kaikki siivoukset lattiasta kattoon.. Kiitos.

3. Autonkuljetta
Ihan turvallisuussyistäkin. Ei oo helppoa keskittyä ajamiseen jos kaikki kolme huutaa takapenkillä.

4. Lastenhoitaja
Kaikki kolme edellämainittua henkilöä palkkaisin, jotta saisin enemmän aikaa lapsilleni. Lastenhoitajan palkkaisin satunnaisesti, että saisin aikaa myös mieheni kanssa.

Siinä olisi jo aikamonta uutta työpaikaa tällekkin paikkakunnalle!

Jos voittaisin lotosta, lahjoittaisin rahaa toki hyväntekeväisyyksiin. Joo, ja törsäisin myös vähän.. Ostaisin lapsille leikkimökin. Käytiin ihailemassa alla olevaa leikkimökkiä, tai siis leikkilinnaa lasten kanssa kauppareissulla. Sisällä on parvi, jossa voisi vaikka nukkua! Saatoin olla minä joka oli eniten innoissaan tästä leikkilinnasta.. Niin, niitä omia lapsuuden haaveita :D


Aika lopettaa mielikuvitusleikki tällä kertaa. Hauskaahan se oli, kannattaa kokeilla :)
Perheessä kaikki on terveinä, se on kyllä jo lottovoitto. Eiköhän aikaakin löydy kun priorisoi auto- ja prinsessaleikit ykköseksi.
- Lisbeth

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Helppo ja hyvä leipäresepti

 Tästä ei leipäresepti helpommaksi muutu. Kiitos reseptistä naapurille :)

 Leipä

5 dl vettä
5 dl sämpylä- tai vehnäjauhoja
3 dl kaurahiutaleita
1 pss kuivahiivaa
1 rkl siirappia
1 tl suolaa
0,5dl öljyä

Sekoita aineet keskenään ja laita pellille kohoamaan noin tunniksi.
Paista 175 astetta noin 30 min, tai kun on kypsä.

Sipaise voita, halutessasi juustoa, lasi kylmää maitoa ja sitten vain ääntä kohti, nam!


- Lisbeth

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Juhannusmuistoja

Juhannuksena mentiin anoppilaan, maalle. Niin kuin joka juhannus. Appiukko oli tehnyt perinteisesti kaikille omat vastat. Lapsille omat minivastat. Kävin Ukkelin ja Ison tytön kanssa juhannussaunassa. Sain jopa hetken saunoa itsekseni, harvinaista. Vastoista levisi tuoreen koivun tuoksu saunaan, samalla kun ilta-aurinko pilkisti saunan ikkunasta.. Kesä.



Mieheni hoiti grillaamisen. Käly oli tehnyt maukasta sienipiirakkaa ja anoppi aivan huippua daim-kakkua! Lisukkeeksi teimme tzatzikia ja perunsalaattia. Syötiin niin että napa rutisi :)

Päivät menivät joutuin pihalla. Välillä kävi sukulaisia tervehtimässä. Tapasimme myös ensimmäistä kertaa lasten pikkuserkkun, joka oli aivan hurmaava pikkuneiti.

Yksi parhaimmista hetkistä minulle oli kun keinuttiin Tsirpan kanssa pihakeinussa. Aurinko paistoi, mutta meillä oli viltti, sillä tuuli puhalsi pohjoisesta. Tsirppa piti minua tiukasti kädestä kiinni. Seurattiin kun Ukkeli ja Iso tyttö leikki lähettyvillä ja pääskyset lentelivät ympäriinsä. Silloin ei ollut kiire mihinkään, eikä mitään puuttunut. Sen muiston laitan visusti talteen.


Tähän väliin sopiikin seuraava runo.
Sain saman runon vuosia sitten yhdeltä hyvältä työkaveriltani, 
joka jäi eläkkeelle ja minä lähdin uusiin seikkailuihin.
Vaikka meillä oli paljon ikäeroa, niin meistä tuli hyvät ystävät.
Ei olla sen kummemmin nähty, mutta ehkä vielä törmäämme.

"Minä avaan syömmeni selälleen
ja annan päivän paistaa.

Minä tahdon kylpeä joka veen,

ja joka marjan maistaa.



Minun mielessäni on juhannus,

ja juhla ja mittumaari,

ja jos minä illoin itkenkin,

niin siellä on sateenkaari.


- Eino Leino -


- Lisbeth

torstai 18. kesäkuuta 2015

Erinlaista "askartelua" perheen kesken

Jos nyt juhannuksena sataa vettä ja kökitte perheen tai kaveriporukan kans mökillä sisällä, eikä oikein tiedä mitä tekis, niin tässäpä meidän perheen hieman erinlaiset askarteluvinkit. On tekemistä koko köörille ainakin vähäksi aikaan! ;)
 Huomautan että teksti on huumorilla höystetty.

Tarvitsette seuraavaat tarvikkeet:

* Brion paristokäyttöinen juna. Juna liikkuu eteen- ja taaksepäin napilla.
* Muovailuvahaa, värillä ei väliä.


Askartelusessio "Juna jumissa"
Etene vaihe vaiheelta.

- Valitkaa yksi henkilö. Lapsille ei tarvitse kuin antaa juna ja sanoa "leikkikää tällä".
Loppu menee omalla painollaan..
- Laittakaa juna käyntiin.
- Asetelkaa juna pörräämään valitsemanne henkilön päähän/ hiuksiin.
- Koittakaa askarrella se sitten irti.

Vinkki: Mitä enempi hiuksia, sen haastavampi

Ratkaisu löytyy tarvittaessa tekstin lopusta..

Askartelusessio "Muovailuvaha meni piiloon"
Etene taas vaihe vaiheelta.

- Valitkaa yksi henkilö. Lapsille ei tarvitse kuin antaa muovailuvahaa
 ja sanoa "leikkikää tällä". Loppu menee omalla painollaan..
- Pyöritelkää haluamanne kokoisia palloja muovailuvahasta.
- Tunkekaa pallot valitsemanne henkilön nenään.
- Koittakaa askarrella pallot pois nenästä.

Vinkki: Mikäli ei ole muovailuvahaa, kokeilkaa purkkaa, TOIMII!
Vinkki 2: Joskus voi olla tarvetta taskulampulle, mikäli ette ole aivan varmoja kummassa sieraimessa muovailuvaha on piilossa. 

Ratkaisu löytyy tarvittaessa tekstin lopusta..

Molemmissa askartelusessioissa olemme antaneet jokaiselle perheenjäsenelle vuorotellen mahdollisuuden kokeilla ongelmanratkaisua. Tehtävät soveltuvat lähes kaikenikäisille, kehittävät loogista ajattelua sekä ryhmähenkeä.

Hauskaa juhannusta! :)

- Lisbeth

Ai niin, ne ratkaisut jos nyt menee hankalaksi..

Juna jumissa = Sakset
Muovailuvaha meni piiloon = Nenäkannu toimii loistavasti.
Tarvittaessa terveyskeskuksen päivystys.

Älkääkä nyt oikeasti menkö tunkemaan muovailuvahaa nenään!


Pomp de Lux in da house

Pompin paketti saapui hyvissä ajoin, pitäen sisällään seuraavat tuotteet..

Isolle Tytölle mekko. Oli vielä hieman reilu, mikä ei haittaa.
Edelleinen mekko menee vielä hetken aikaa.
Ollaan käyettty näitä pompin mekkoja, jotka ei oo kaikkein juhlavampia kaverisynttäreillä jne.

Exeter mekko

 Isolle tytölle hame. Hän sai itse valita mekon ja hameen värin.
Täytyy myöntää että yllätyn aina kun väriksi valikoituu muu kuin pinkki.
Ihanat värit, hyvin valittu.
Ystäväni tilasi tyttärelleen saman hameen aquan värisenä,
 joka oli myös todella nätti.

Bonn hame

Tsirpalle neuletakki.

Hillside neuletakki

Lisäksi Tsirppa sai bodyja 2kpl.

Beijing bodyt

Ukkeli sai uuden hupparin. Aikaisempi pompin huppari alkaa käymään pieneksi.
Lisäksi Ukkeli sai sukkia ja boksereita.
Aikaisemmin keväällä olin tilannut hänelle t-paidan kampanjahinnalla. 

Stanton huppari

Olemme tyytyväisiä tuotteisiin. Tällä tarkoitan myös että läpäisi lasten mieltymykset.
Ei tarvitsisi aamuisin kinastella mitä laitetaan päälle. Siihenkin asiaan on jo muodostumassa ilmeisen vahvoja mielipiteitä.. Paitsi Tsirpalla, vielä :)

- Lisbeth


tiistai 16. kesäkuuta 2015

Kirjeenvaihtoa

Viime syksynä Iso tyttö ilmoitti haluavansa kirjoittaa kirjeen kummitädilleen. Se oli mielestäni aivan loistava idea, ja niin kirjoitettiin. Iso tyttö ei vielä tuolloin osannut kirjoittaa. Hän piirsi lähinnä siksakkia paperille ja kertoi minulle mitä siinä lukee. Minä sitten kirjoitin samalla "puhtaaksi" toiselle paperille mitä hän halusi sanoa kummitädilleen. Siitä alkoi heidän kirjeenvaihto.
Iso tyttö on sen jälkeen innostunut kirjoittamisesta todenteolla ja haluaa kirjoittaa kirjeet oikeita kirjaimia ja sanoja käyttäen. Joka päivä käydään postilaatikolla katsomassa onko tullut kirjettä. Kaikki kummitädiltä saadut kirjeet on laitettu hyvään talteen. Ostin eräänä päivänä hänelle omat kirjepaperit ja kirjeitä on nyt myös lähetelty ystävillekkin.


Itse tykkään lähetellä paljon kortteja, mutta eipä olisi huono idea lähettää oikea kirje jollekkin..

- Lisbeth

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Trio Rämän haastattelu

Haastattelin vähän tätä meidän rämä kolmikkoa yhtenä päivänä. Näin he vastasivat..


Iso tyttö

Mistä tykkäät: Tykkään leikkiä kavereitten kans. Kun saan leikkiä Tsirpan, Ukkelin ja äitin kans. Tykkään myös kun Tsirppa nauraa niin kovasti minulle.

Lempiruokasi: Makaroonilaatikko.

Lempivärisi: Pinkki, violetti ja punainen.

Harrastukset: Tanssi ja temppuilu.

Lempilelusi: Barbie, ponit ja yksisarvinen hevonen.

Mikä sinusta tulee isona: Iso tyttö.

Mitä muuta: Tänään oli kiva leikkiä naapurintytön kanssa.

Minun havainnot Ison tytön elämänvaiheesta: Suhteellisen tasainen tällä hetkellä. Kyselee ja pohtii  paljon elämästä ja eri asioista. Enään ei kerro kaikkea minulle, eikä aina lupakaan kysele.

Ukkeli

Mistä tykkäät: Ajaa isin kans traktoria. Ajaa pikkuautoilla ja monsteriautolla.

Lempiruoka: Isin tekemä pizza.

Lempiväri: Vihreä, sininen, musta.

Harrastukset: Temppuilu.

Lempilelusi: Säiliöauto, puskutraktori, pyörökuormaaja, työkalut.

Mikä sinusta tulee isona: Iso poika.

Mitä muuta: Tykkään kuorma-autoista.

Minun havainnot Ukkelin elämänvaiheesta: Uhmaikä. Minä ite. Kuivaksi opettelu etenee hyvin. Kaipaa välillä kovasti syliä. Omaksuu ja oppii asioita nopeasti. Ottaa vaikutteita mistä vain.

Tsirppa

Tsirppa on kova tyttö jokeltamaan. Tässä minun tulkinta, mitä hän voisi ehkä koittaa sanoa.. :)

Mistä tykkäät: Perheestäni.

Lempiruoka: Äitinmaito.

Lempiväri: Kaikki kirkkaat värit.

Harrastukset: Temppuilu siinä missä isommilla sisaruksillakin. Saan varpaat suuhun.

Lempilelusi: Kaikki mitä käteeni saan.

Mikä sinusta tulee isona: Ihan mitä vain.

Mitä muuta: Minua aina naurattaa, mutta en varmasti syö tuttia.

Minun havainnot Tsirpan elämänvaiheesta: Tiheän imun kausi. Kova tahto liikkua. Pyrkii ryömimään ja nousta kontalleen. Nyt ei malteta nukkua. Kiinteiden aloitus.

Ison tytön piirrustus hänestä ja sisaruksistaan

Tämän Trion kanssa ei ole tylsää. Elämän makuista elämää. 
Koitan parhaani pysyä perässä :)

- Lisbeth

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Lastenvaatteita ja kehitysvaiheita

Tänään on ollut taas melkoinen hulivili päivä.. Voisin kertoa päivästä yhtä sun toista, mutta päätin kirjoittaa kevyesti viimeisimmistä lastenvaate hankinnoista. Tässä vaiheessa tulee mieleen että pitäisi tehdä taas tarkempi inventaario kaappeihin, sillä kaksi lapsista siirtyy pian uusiin vaatekokoihin... Oishan tuota tekemistä piiitkä lista, kaikki ajallaan. Nyt lastenvaate höpinöitä.

Kappahlin alesta tilasin hempeän värisiä yläosia koko Triolle. 


Ukkelille harmaa raitapaita,
 ja Isolle tytölle mintun värinen paita, kauniilla yksityiskohdalla.


Tsirpalle söpö body (joka ei kyllä ollut alelöytö..)


Tsirpalle löytyi myös edullisesti nämä päheet housut. Meillä ei ole ollut aikaisemmin mitään eläinkuvioita vaatteissa. Nyt on sekin "ei koskaan" sana syöty :D
Pantterikuvioiset housut tuli heti käyttöön ja on oikein hyvät.


Tsirppa siirtyy seuraavaksi 80cm vaatteisiin. Nämä bodyt pääsi myös jemmaan, sitä hetkeä odottamaan. Pöllöbody on alelöytö marketista.



Voi olla että näitä 74/80cm alkaa menemään tiuhempaa tahtia. Meillä kun on siirrytty ns."uudelle aikakaudelle". Tsirppa on viikon verran syönyt kiinteitä. Jännää ja minulle äitinä myös vähän haikeaa.. Kuten kaikki vaiheet liittyen lasten kasvuun ja kehitykseen. Merkittäviä, hienoja saavutuksia ja samalla pieni askel pois vanhempien siipien suojasta.. Itsenäisiä ihmisiähän heistä on koitettava kasvattaa. Näin se menee.

Alla olevassa kuvassa Tsirpan viikon ruokalista, bataattia. Huomenna luvassa lisää soseita äidin keittössä, ja arvaten apukokkien avustuksella.. Siinä onkin taas vilskettä ja vilinää :D


Kauniita unia, tähtitaivaan kuvia.

- Lisbeth

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Retkellä koskella

Luonto on meille tärkeä. Aika-ajoin on päästävä luontoon. Lähes päivittäin käymme lasten kanssa pienellä kävelyllä läheisessä metsässä. Pihalla juostaan ja melskataan, mutta metsässä kuljetaan rauhassa ja tutkaillaan ympäristöä, ollaan hiljaa ja kuunnellaan tuulen sekä lintujen ääntä. Se rauhoittaa niin pientä, kuin isoakin ihmistä.

Tänään kävimme retkeilemässä koskella. 
Yksi lempipaikoistani ja kaunis mihin vuodenaikaan tahansa.

 
 

Täytyy mainita että alla olevien kuvien värit, pinnat jne.
 Inspiroivat minua myös sisustuksessa.



Tänään kun kuljimme tuolla, niin jokaisen vastaantulijan kanssa tervehdittiin. Pysähdyttiin myös juttusille tuntemattomien kanssa. Tämän olen huomionut jo nuoruudessani, kun kävin vaeltamassa. Luonnossa on ehkä jotenkin helpompi kohdata toinen ihminen..


Tämän vuoksi muutimme kaupungista takaisin maalle.

- Lisbeth

torstai 11. kesäkuuta 2015

Keramiikkahääpäivä

 "Pidä kädestäni kiinni, jos et enää yksin jaksa seistä.
Tuen sinua vielä silloinkin kun kätesi ovat tyhjät eivätkä jaksa puristaa.
Kannan sinut minne haluat, kunhan yhdessä saamme olla.
Pidän sinut sylissäni, aina, vaikka tulisi eteemme mitä vain.
Rukoilen kanssasi joka ilta, aina siihen viimeiseen hetkeen asti, 
kunnes jälleen olemme yhdessä"


Sain yhdeltä kätilöltä hyvän neuvon, kun olin synnärillä esikoisemme kanssa.. "Lapset ovat meillä lainassa vain hetken. Kun he lähtevät pois kotoa, olisi hyvä että sinne jäisi se oma kumppani"

- Lisbeth

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Pesänrakennusta

Ihmettelin miehelleni viime kuussa, kun ei oo sistususkärpänen purrut aikoihin.. Purihan se kuitenkin. Joka keväistä pesänrakkenusviettiä ei voi välttää.
Oon tehnyt muutamia pieniä hankintoja.

Löysin netistä House Doctorin tuotteita, joihin tykästyin.


Pumppupullo marketista.
Pyykkipussi House Doctor, säilöö tällä hetkellä leluja.


Kirpparilta löysin lasipullon 0,50 €. Ystäväni kanssa pohdittiin olisiko se jonkin sortin viinipullo tms. Hetken aikaa se pyöri keittiössä etsien paikkaansa..

  

Pullo päätyi lopulta keittiökaapiston päälle.


Netistä tilaamieni House Doctor tuotteiden mukana,
 tuli iloisena yllätyksenä söpö kortti, 
joka pääsi koristamaan jääkaapinovea :)



Tykkään lukea sisustusblogeja, sistuslehtiä, häärätä ja laitaa kotona..
Vaikka sillä ei oo väliä kuinka paljon täällä siivoaisin, pienen ohimenevän hetken koti voi olla kuin avotakassa, kunnes se muuttuu taas muistuttamaan avohakkuualuetta :D

- Lisbeth

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Jäätelökioski

Sain idean facebook ryhmästä "Lasten kanssa askartelevan ideapankki". 
Sieltä löytyy vaikka mitä kivoja idoita.

Yhdessä Lidl:n lehdessä oli isoja jäätelömainoksia.
 Leikattiin ne irti, liimattiin kartongille ja leikattiin taas. 
Sitten vain kioksi pystyyn, pöytä, kassakone, lompakko. 

Ukkeli osti itselleen lakujäätelöä, Isotyttö kaikki pinkit jäätelöt,
minä valitsin Daimtuutin. Nalletkin sai omansa :) 


- Lisbeth

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Arjen komiikkaa

Huumorilla on iso osa meidän arjessa. Jos ei muu auta, niin sitten viimeistään nauretaan. Toki on tilanteita joista on nauru kaukana, ja tilanteita että vaatii melkoisen pinnistelyn, jotta suupielet kääntyisi ylöspäin. Monesti alkaa naurattaamaan sitten jälkeenpäin. Jos minua ei saa nauramaan, niin silloin mulla on yleensä aivan liikaa univelkaa.
 
Nauru, huumori laukaisee monesti tilanteita joissa on esim. napit vastakkain. Se rentouttaa. Se on tapa olla armollinen itselleni. Se yhdistää minua ja miestäni ruuhkavuosien keskellä. Se on lempeyttä ja leikkiä, minun ja lasten kesken. 
Meillä hoetaankin usein "Ei se maailma siihen kaadu".

Koomisia tilanteita on harva se hetki lapsiperheen arjessa, jos ne vain kykenee näkemään.

Viime lauantaina kun kävin kaupassa ja kaivoin laukusta autonavaimia, sattui nämä käteen..Tsirpan avainnippu! :D En saanut autoa käyntiin niillä, mutta hyvät naurut kylläkin. Lauantain synttäreillä huvitusta herätti myös mieheni housihin liimautunut nalletarra.
 


Minkähänlaista olisi elämä jos näitä jekkutajia ei olisi.. 
Hiljaista, liian hiljaista. Liian vähän itkua, ja naurua, jekkuja. En halua ajatella sitä.

Helsingin Sanomissa oli vasta erittäin hyvä kolumni 
Maaret Kalliolta, otsikolla: Aikuinen on terve kun se leikkii.

Toivottavasti huumori ei lopu koskaan, niin ei ole hätää.

- Lisbeth


sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Mamman juhlakuteet

Muistan ku entinen naapuri kutsui minua aikoinaan "mammaksi".. 
Aikoinaan kun minulla ei ollut lapsia, ei miestä, olin 20v. nuori naikkonen! 
Se särähti niin korvaan, "Mitäs mamma?" :D
Nyt se ei kuullostaa enään niin pahalta kun lapsia on kolme, mutta sulattelen sitä edelleen ja tungen sen nyt otsikkoon ihan vaan itteni kiusaksi :D

Asiaan. Kesällä juhlitaan paljon. Tässä pieni kooste minun tämän kesän juhlakuteista
Oon "naapurintyttö", ja suosin usein huppareita sekä farkkuja. Juhlavaatteet oon valinnut että olisivat rennot, ja joilla voi helposti imettää. Juhlavaatteita minulla ei olekkaan kovin montaa. Tänä kesänä avainasemassa on ollut valkoinen toppi lintukuviolla, jota voi yhdistellä helposti, ja käyttää muulloinkin.

 Ylioppilasjuhlissa mentiin näillä:


Hameen sain vaihtokaupassa ystävältä.
 Laukku, kälyn tuliainen Amerikasta.


Ystävän kolmikymmpiset juhlittiin näissä. Melkein sama setti. 
Topin annoin roikkua rennosti farkkujen päällä.


Lempi korvikset ja strassi käsikoru.


- Lisbeth

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Ystävän kolmikymppiset

Tänään juhlittiin hyvän ystäväni kolmikyppisiä.
Ostimme hänelle yhdessä toisen ystäväni kanssa lahjakortin kynsistudioon.
Lahja oli oiva valinta, mutta en löytänyt millään sopivaa runoa syntymäpäiväkorttiin..
Koitin loruilla sen itse, näin se menee:

Kolmekymmentä vuotta täytät, ja edelleen kauniilta näytät.
On elämä antanut ja ottanut, rohkeasti tilanteet olet kohdannut.
Anna mennä vaan, sun vierellä me kuljetaan

- Lisbeth -


Autoin ystävää tarjoiltavien kans. Toiveena oli pientä suolaista, joten tein tortillarullia.
Väliin laitoin punaistapestoa, salaattia, kinkkua ja juustoa.
Nämä sopisivat hyvin myös esim. piknikille


Ystäväni ei halunnut kermakakkuja juhliin, ja oli tehnyt herkullista rocky roadia sen sijaan. Sopi oikein hyvin rentoon tunnelmaan. Huomenna on vielä yhdet juhlat tiedossa. Tuleva päivänsankari täyttää vuorostaan 2-vuotta.

- Lisbeth

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Hullunkurinen perhe

Kappas vain, se on perjantai! Jess!
Viikko on ollut jokseenkin haastava.. 
No, kuten sanotaan "Ei tyyni meri taitavaa merimiestä tee" :)

Ison tytön kans on tapana pelata korttipeliä nimeltään hullunkurinen perhe. 
Muistan pelin myös omasta lapsuudestani. 

Pelatessamme kysyin häneltä, 
mistä pelin hahmoista hän kokoaisi meidän perheen? Ja millä perustein?




Näin hän vastasi..

Äiti = Äiti Pulla, koska äiti tekee meille aina syntymäpäiväkakut
Isi = Herra Kinkku, koska isi tykkää grillata
Tsirppa = Kerttu Pulla, koska vauva tykkää laittaa kaiken suuhun, kuten Kerttu kuvassa
Ukkeli = Seppo Kiri, koska Ukkeli tykkää juosta kovaa
Iso tyttö = Lilja Tulppaani, koska tykkään poimia kukkia

Voisin jopa sanoa että varsin osuvaa!
Ja kyllä, mekin olemme omalta osaltamme eräänlainen hullunkurinen perhe! :D

Hyvää viikonloppua :)

- Lisbeth

torstai 4. kesäkuuta 2015

Purkillinen positiivisuutta hoitajalle

Iso tyttö halusi tehdä vielä lahjan omalle hoitajalleen.
Saimme idean facebookissa olevasta askarteluryhmästä:
Positiivisuuspurkki.

Tuunasimme pilttipurkin kannen spraymaalilla, ja isolla napilla.
Iso tyttö maalasi lasipurkin sormilla.
Hän luetteli positiivisia asioita hoitajastaan.
Kirjoitimme ne paperille ylös, leikkasimme ja laitoimme purkkiin.
Jos hoitajalle tulee huono mieli, voi hän ottaa purkista lapun,
 joka toivottavasti piristäisi häntä.

"Rakastaa meitä lapsia"

- Lisbeth

Pieni muistaminen hoitajille

Halusimme muistaa jotenkin lastenhoitajia. 
Paljon pyörittelin mielessä mitä se voisi olla.. 
Hoitajia olisi kuitenkin lähemmäs kymmenen, sillä Ukkeli ja Iso tyttö ovat eri ryhmissä.
Pientä arjen estettiikka, jota voisi hyödyntää.. 
Lopputulos: Servetit, sekä lisäksi suunmakiana tikkarit.
Hyvän mielen lahja. Ennestään minulla oli sellofaanipusseja. Askartelin lisäksi paperirusetteja koristamaan lahjaa. Näitä pitää muistaa hyödyntää jatkossakin.




 


 Viimeistelimme tänään Ison tytön kans vielä hoitajille kortit. 
Kortit on pääosassa tässä lahjassa. Kortit tästä linkistä.


Ukkeli jättää näin kesän myötä heipat nykyiselle ryhmälleen.
 Lisäsimme hänen tekemiin kortteihin kauniin runon.

" Se oli aivan tavallinen kettu,
 samanlainen kuin satatuhatta muuta.
 Mutta minä tein siitä ystäväni,
 ja nyt se on ainutlaatuinen maailmassa "

Pikku Prinssi koskettaa aina... :)

- Lisbeth