Lisäkäsiä kiitos

Tapahtui viime viikolla: Ukkeli istuu keskellä keittiön pöytää ja nypii kukasta lehtiä irti, samalla kun imetän Tsirppaa sohvalla. Komennan häntä lopettaamaan, käsky menee kuuroille korville. Isoa tyttöä ei näy eikä kuulu, kuhan ei ole mennyt taas omin luvin pihalle...

Tapahtui tällä viikolla: Tsirppa itkee rattaissa, Ukkeli seisoo hiekkalaatikolla pissat housuissa, Isoa tyttöä ei näy.. Kuhan ei nyt ajanut pyörällä parkkipaikalle, mikä on kieletty.. 

Myöhemmin samana päivänä: Ruoka porisee liedellä, Iso tyttö häärii lieden ympärillä. Kuhan ei nyt polta itseään. "Varovasti!" Ei se kuuntele.. Tsirppa itkee lattialla ja Ukkelilla tuli taas pissat housuun, lastenhuoneen lattialla on lammikko..

Muutama ohimenevä tilanne. Välillä tuntuu että näitä tilanteita riittää 24/7. Jos olen nukkunut hyvin ja olen hyvällä tuulella, kaikki ratkeaa yleensä aika vaivattomasti. Jos olen todella väsynyt, tuntuu ettei aivot toimi, olo on riittämätön, tekisi mieli itkeä, silloin tilanteet ovat huomattavasti haastavampia

Viime syksynä kun olin raskaana, mietin kun kolmas syntyy, niin minun pitäisi olla entistä tehokkaampi.. Hyvin perinteinen ajattelutapa suoritusyhteiskunnassa. Enemmän, nopeammin, tehokkaammin. Ei se ihan niin mene.. Vaikka lapsia on nyt kolme, minulla on edelleen vain kaksi kättä ja 24h vuorokaudessa. Se ei muutu siitä miksikään. Välillä tosin kun kädet loppuu kesken, saatan käyttää jalkoja.. :D Kuullostaa omaankin korvaan huvittavalta. Niin sitä ihminen venyy tarvittaessa. Jaloilla saa nosteltua lattialle pudonneita tavaroita, tarvittaessa estettyä lasta esim. menemästä tielle jne. Olisipa kätevää jos synnytyssairaallassa olisi laatikko, mistä voisi ottaa lähtiessään mukaansa lisäkäsiä "Saa ottaa".

Olen ollut itselleni monessa asiassa aika kriittinen. Esikoisen synnyttyä etenkin. Nyt olen opetellut olemaan itselleni armollisempi, pyytämään apua ja priorisoimaan asioita uudella tavalla. Arjessa lasten turvallisuus ja perustarpeet on ensimmäisenä, sitten oma jaksaminen, puolisoa unohtamatta ja niiden jälkeen kotityöt jne. Kiireen tuntua koitan myös välttää. Kaikenlaisia "pirkka niksejä" olen pyrkinyt omaksumaan, millä helpottaa arkea. Kavereiden kanssa olemme puhuneet että pitäisi joskus jakaa ajan kanssa ideoita ja oivalluksia miten kukin helpottaa omaa arkeaan.

Toisinaan kun sähelletään lasten kanssa menemään, niin lisäkäsiä tuleekin aivan yllättäen.

Kiitos sinulle tuntematon äiti joka kannoit Tsirpan kopassaan päiväkodin eteiseen, samalla kun minä kannoin riehuvaa uhmaikäistä ja laukkuja sylissäni. Ja kiitos vielä myötätunnostasi "Meilläkin on näitä tilanteita". Minulla oli hyvä mieli koko sen päivän :)

Kiitos sinulle kassaneiti, joka pakkasit ostokseni kasseihin, samalla kun juoksin karkailevien lasten perässä kaupassa. Positiivinen asenteesi myös piristi.

Kiitos sinulle neuvolantäti joka käytit lastani vessassa, sillä aikaa kun imetin Tsirppaa ja vahdin toista lasta.

Kiitos sinulle tuntematon isä, joka kysyit tarvitsenko apua, kun kannoin Tsirppaa ja kasseja.

Kiitos myös autoilijoille jotka pysähdytte suojatielle ja turvaatte minun ja lasteni kulun tien ylitse.

Näistä tilanteista tulee niin hyvä mieli että liikutun edelleen niitä muistellessa. Vaikka aina ei olisikaan lisäkäsiä paikan päällä, aina on kuitenkin joku jolle soittaa, kiitos siittä.

- Lisbeth