sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Meidän perheen "juhlatraditiot"

Kaikessa yksinkertaisuudessaan..

Vaihe 1: 
Joko, tai... JOKO kaikki on innoissaan lähdössä juhliin,
TAI sitten on täys kaaos ja tuntuu ettei päästä mihinkään suuntaan sinä päivänä.
Oli miten oli, minulla on aina vähintään hiuskriisi :)

Vaihe 2:
 Päästyämme juhlapaikalle,
käytöstavat on VIELÄ kaikilla hyvässä muistissa kerrattuamme niitä matkalla.
 Siinä vaiheessaa kun lapset haluaisi vielä lisää kakkua ja muita herkkuja,
mutta kieltäydymme "Ei makeaa mahan täydeltä" niin alkaa tapahtumaan...

(Huom. viime juhlissa lapset eivät  käyneet enään meiltä kysymässä lisää,
 vaan muilta vierailta, jotka eivät voineet vastustaa
 lasten ns.koiranpentuilmettä "saisinko".. On ne ovelia)

Vaihe 3: 
Minä juoksen villiintyneitten lasten perässä pitkin pihaa hame korvissa ja letti sekaisin 
(niin minkä takia näinkään vaivaa laittaa hiuksia?)
Koitan siis saada "laumani" kasaan ja ehkä sille päivälle kotia..
Kaikilla muilla vaikuttaa olevan hauskaa, ainakin lapsilla.
Päättömästä juoksemisesta huolimatta,
 lapsia ei meinaa millään saada illalla nukkumaan. 
Energiaa riittää edelleen kuin pienessä pitäjässä..

"Ja kaikki hymyilee nätisti"


Näin se menee.. Kuitenkin juhliin on aina ilo osallistua,
 ja itseänikin naurattaa tämä meidän jo perinteinen "show" :D
- Lisbeth

P.s Tuli mieleen, että onko edes mahdollista saada "kunnollista" perhepotrettia..?

2 kommenttia:

  1. Hahahahahh, kuulostaa niin tutulle :D Ja kuinka usein tuleekaan tunne että kaikkien muiden lapset osaa käyttäytyä mutta meidän eivät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuullaa että muutkin pitää näitä perinteitä yllä :D

      Poista