torstai 12. marraskuuta 2015

Tsirppa 10kk

Tsirppa on kasvanut ja kehittynyt huimasti. Isoimpia kehityksen vaiheita on käveleminen. Töpöttelee menemään ympäri asuntoa :) Kiipeily näyttäisi myös kiehtovan ja välillä kapuaakin itsensä laatikoiden päälle. Selkeitä kuvia tästä menevästä tytöstä onkin vaikea ottaa.

Tsirppa on edelleen iloinen ja tyytyväinen tyttö, mutta myös uusia luonteenpiirteitä ja tempperamenttiä on tullut lisää. Hän kyllä ilmoittaa jos omasta mielestään kokee vääryyttä.


Hiukset ovat myös kasvaneet paljon. Hampaita on kaksin kappalein ylhäällä ja alhaalla
Hampaita onkin tehty yöt läpeensä, eikä olla juurikaan nukuttu.
Yksi vaihe sekin, seuraavaa odotellessa :)


Tsirppa ei syö tuttia, eikä juo tuttipullosta. Hän ei myöskään yleensä syö,
 jos koittaa syöttää. Hän haluaa syödä itse. Sormiruokailu on tullut häneen kanssaan tutuksi. Sotku on aikamoinen aina ruokailun jälkeen, mutta saanpahan itsekin syödä ruokani enempi tai vähempi rauhassa samaan aikaan.


Tsirppa tykkää sisaruksistaan ja heidän leluistaan, hassutella, purkaa kaappeja, tanssia, jahdata kissoja, halia, jutella, tutkia ja ihmetellä.

Suunitteilla on jo 1v. juhlat... Ihanaa ja haikeaa :)

- Lisbeth

2 kommenttia:

  1. Teillä 1v-juhlat ja meillä 5v...minua kiellettiin miettimästä liian aikasin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Synttäreiden suunnittelu kuuluu varmaan ns. metatyöhön :D Itse havahdun ajoittain miettiväni tarjoilua jne. :)

      Poista